Oksalla istuvan kuukkelin loputon puhe tulvi korviini kuin keväinen tunturipuro ja herätti minut lokoisilta iltapäiväuniltani tunturikoivun juurelta. Siihen olin nukahtanut vaelleltuani tunturin jylhissä maisemissa koko pitkän päivän.
Olin etsinyt salaperäistä sopulikurua, mutta tuloksetta ja lopulta olin ollut niin väsynyt, että eväät syötyäni olin nukahtanut raikkaaseen tunturituulen huminaan ja yläpuolellani kahiseviin koivunlehtiin.
Olin nähnyt unta sopulikurusta ja herännyt vasta kuukkelin lennähdettyä oksalle juoruilemaan. Puhelias lintu oli jo ehtinyt kertoa koko joukon juttuja joiden todenperää epäilin vahvasti, ainakin lievää liioittelua niissä mielestäni oli, mutta mukava kuukkelia muuten oli kuunnella.
Kerta kaikkiaan puhelias kaveri.
- Niin mikäs sinun nimesi olikaan ja mistä olet kotoisin, kuukkeli kysyi.
- Nimeni on Rullahuuli, Jero Petteri Rullahuuli ja kotoisin olen Karkkilasta, mainio marsu Karkkilasta sanoisin.
- Hassu nimi sinulla, mutta tulikin mieleeni kerran löytämäni suklaalevy, siis kokonainen suklaalevy, ah että oli hyvää, mutta taisin syödä itseni kipeäksi, ei muuten mutta mahani tuli kovin kipeäksi, ah niin kipeäksi. Siinä mökin verannalla se oli, siis siihen jätetty minua odottamaan, ajatteles minua varten, ah ja kalanpää.
- Mikäs sinun oma nimesi sitten on, tuhahdin, sillä mielestäni kuukkeli oli hieman epäkohtelias.
- Mercedes Ah Kalanpää, hän lausui juhlallisesti ja mulkaisi minua vihaisesti kun purskahdin kuikuttavaan marsunauruun.
- Olet tyypillinen moukkamainen sopuli, eipä ihme, että niitä nyt jahdataan, kuukeli tokaisi loukkaantuneena.
- Anteeksi, mutta minä olen kyllä marsu enkä sopuli, puuskahdin.
- No kuka teitä nyt erottaisi toisistaan, rotta kuin rotta, sanon minä, toista se meillä kuukkeleilla on, toinen toistaan hehkeämpiä olemme, ah niin hehkeitä olemme.
- Ja mitä sinä marsurotta täällä tunturissa vaeltelet?
- Kuulkaapas nyt hyvä kuukkeli tai siis Mercedes Ah Kalanpää, minun nimeni on Jero Rullahuuli ja olen marsu, tarkalleen sanoen rex-rotuinen karkeakarvainen marsu.
- Noh ole mikä olet, mutta kerro jo, kuukkelin olemus kihisi uteliaisuutta.
- Etsin salaperäistä sopulikurua josta kuulin eräältä ystävältäni, tietojeni mukaan se sijaitsee tämän tunturin maisemissa, sanoin ja kuukkeli keikisti hieman päätään.
- Ai sinäkin, no jo, mikäs niissä keltaturkeissa niin kaikkia kiinnostaa, haistan juorua ilmassa, mutta kerrohan lisää, kuukkeli jatkoi.
- Kerron, mutta sano nyt onko se sopulikuru täällä, tiukkasin, sillä pelkäsin että Mercedes Ah Kalanpää karkaa tiehensä tietoineen.
- No voinhan minä kertoa, mutta ei siellä ole enää kuin yksi sopuli, varsinainen sankarisopuli, ah ja kalanpää, kuukkeli tokaisi.
1 kommentti:
Jeron kuva toi meidän 7v eläneet marsut mieleen😽. Mikki oli hänen näköisensä. - Kuinka paljon iloa heistä pulppusikaan. Etenkin kesällä kun tuli ulkoa kädet täynnä voikukan lehtiä…pesin ne ja quiqutus loppui ihastuttavaan puhinaan…
Lähetä kommentti