JERO PETTERI RULLAHUULI
Jero-marsu saapui meidän kotiimme joskus viisitoista vuotta sitten. Valloittava se oli alusta lähtien ja koko lyhyen marsunelämänsä ajan perheen suosikki. Saimme Jeron lemmikiksi sen ollessa jo aikuinen. Jero oli tottunut ihmisiin, elänyt pienenä kanin kanssa eikä arkaillut turhia. Kerta kaikkiaan loistomarsu, lemmikkien valio. Koko elämänsä ajan Jero oli perheemme ilo ja muistelemme sitä vieläkin lämmöllä.
Meillä oli perheen kotisivut niihin aikoihin ja jossain vaiheessa aloin kirjoittaa tarinaa Jeron seikkailuista. Rullahuuli nimen voi hyvin päätellä Jeron potretista ja Petteri vain sopi siihen väliin hyvin. Niinpä seikkailumarsun nimeksi tuli Jero Petteri Rullahuuli.
Aluksi kirjoitin tarinan kerrallallaan ja tyttäremme piirsi tarinaan kuvan. Kotisivuilla satu sai sitten julkaisunsa ja eteni muutaman luvun verran kohti Sopulikurua. Jeron marsunelämä päättyi aikanaan, ja ikävöimme tietysti pientä seikkailijaa. Hankimme uusia marsuja, mutta Jero jäi ainoana elämään oman tarinan muodossa. Jossain vaiheessa tarina kuitenkin unohtui lopetettujen kotisivujen kansioon ja bittiviidakon uumeniin.
JERO RULLAHUULEN SOPULISAAGA
Iltalehdessä oli vuoden 2008 aikoihin OMA-palstaetusivun palkissa, johon sai tehdä blogityylisen oman lehden, tarinan tai julkaista runoja. Muistin silloin Jero Rullahuulen tarinan ja etsin sen vanhojen kotisivujen kansioista. Aloin kirjoittaa jatkoa Rullahuulen seikkailuille. Tarina sai mukavasti lukijoita ja hyvää palautetta. Jeron tarina oli usein luetuimpien kärjessä ja pääsi kerran jopa Iltalehden lööppiin, nettiversioon. Siinä vaiheessa tarina sai myös nimen Sopulisaaga, sen keksi tarinan lööppiin lisännyt, mutta poimin sen hauskana oivalluksena tarinan otsikoksi. Sopulisaagahan Jeron seikkailu lapissa tosiaan on.
TARINA UNOHTUU BITTIAVARUUTEEN
Iltalehti lopetti OMA-osion jossain vaiheessa juuri kun Rullahuulen Sopulisaaga oli saapumassa loppuratkaisuihin. Kirjoittelu oli ollut hauskaa, oli ollut kiva tehdä sitä, saada lukijoita ja palautetta. Jeron muisto pikku veijarina myös innoitti kirjoittamaan. OMA-osion loputtua siirsin tarinan jollekin blogisivustolle. Ajattelin jossain vaiheessa jatkaa sitä siellä. Sinne Rullahuulen Sopulisaaga kuitenkin unohtui bittiavaruuteen kiertämään. Viimein tuo blogisivu ilmoitti lopettaneensa ja blogien kadonneen sen sileän tien.
Minulla oli kuitenkin tarina tallessa ja ajattelin jättää sen "pöytälaatikkoon" muistoksi. Tarinan kirjoittaminen oli ollut kuitenkin niin hauskaa puuhaa, että kun aloin kirjoitella toista blogia muistin silloin Jero Rullahuulen seikkailut.
JERO RULLAHUULI JA MARK TWAIN
Päätin tuoda vielä Jero Rullahuulen tänne seikkailemaan. Tarinan loppu jäi hieman kesken. Minulla oli kyllä visio sen päättymisestä ja nuo veijarit jäivätkin seikkailemaan jonnekin mieleni sopukoihin. Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa sen lopun valmiiksi, mutta minulle kävi kuin Mark Twainille, lapsuuteni suosikkikirjailijalle.
Eräässä tarinakokoelmassaan Mark Twain vie päähenkilönsä niin vaikeaan tilanteeseen, että päättää sen umpikujaan. Vanha mestari toteaa vain lakonisesti, että on saattanut sankarinsa niin hankalaan jamaan, ettei enää keksi mitään keinoa tämän pelastamiseksi, niinpä mestari päättää tarinansa kesken. Minua harmitti kovin tuo tarinan lopetus ja olin lähes vihainen Twainille, sillä olisin halunnut lukea loppuratkaisun ja selviytymisen, mutta Twain oli armoton ja tarina jäi kesken.
Koska kirjallisuuden ikoni ja nero teki tuollaisen ratkaisun, niin taidan tehdä minäkin pienenä kirjoittelijana. Jätän rakkaan Jero Rullahuulen tarinani jatkamaan tänne seikkailuaan ja toivon, että joku sen joskus löytää ja ehkä vähän viihtyy Sopulisaagan parissa. Minulla ainakin oli hauskaa tarinaa kirjoittaessani.
Hyvää matkaa Jero Rullahuuli, älä koskaan lopeta seikkailujasi.
-harzu
Harry Torvinen
 |
| harzu |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti