Nimeni on Pietro Papanasopuli ja minut tunnetaan sopulipiireissä pääasiassa sirkustaiteilijana.
Tokihan sitäkin olen, sillä pystyn tekemään poronsarvissa temppuja jotka saavat katsojat haltioihinsa, menettämään tolansa.
Joutumaan laumavietin valtaan.
Olen taiteillut joskus poroni sarvissa sankoille sopulilaumoille ja samalla vetänyt perässäni tuhansien sopulien laumoja kauas etelään, Rovaniemelle asti.
Pappa Tunturisopuli kertoi, että sopulilauman liikehdintää oli seurattu tiedotusvälineissä ja pidetty sopulivaelluksena, jopa suurena sopulivaelluksena, mutta ainakin keskinkertaisena sopulivaelluksena.
Perimmältä olemukseltani olen kuitenkin sopulofi, tai kuten jotkut sanovat filosofi. Pohdin elämää syvällisesti jo lapsena ja iän kartuttua kutsumukseni on vain vahvistunut.
Syvien tutkimusteni perusteella kiteytän tässä muutamia ajatuksiani elämän perustotuuksista, joita olen sopulofina tähän mennessä saanut selville.
Nimitän tätä kehittämääni sopulofian haaraa Pietro Papanasopulin sopulofiaksi, erottaakseni sen kaikenlaisesta haihattelusta, jota vakiintumattomat sopuloitsijat harrastavat.
Pysykää tarkkana rakkaat karvapallot, pyydän anteeksi jos ajatuskulkuni on jossain vaiheessa vaikeasti sopuloitavaa, mutta ymmärrättehän emeritussopulofin vaikeuden tuoda syvälliset pohdiskelunsa tavallisen jyrsijän tasolle.
Minua tosin myös kiitetään kyvystäni puhua sopulimaisella tavalla ja kielellä.
Aloitan muutamista aikamme peruskysymyksistä.
Mistä sopulit ovat tulleet, mikä on niiden tarkoitus ja mihin ne ovat matkalla. Siinä teille rakkaat aloittelevat sopulofit jo tukku sitkeää pureskeltavaa.
Seuraava kysymysten sarja koskee turistivaelluksia, joita näyttää tapahtuvan tietyin väliajoin hallitsemattomana massaliikkeenä. Niitähän on ihmetellen seurattu jo pitkään ja kerrottu toinen toistaan merkillisimpiä sopulilegendoja.
Kerrotaan että näissä turistivaelluksissa on joskus hyvinkin ärhäköitä yksilöitä, jotka nousevat takajaloilleen ja karjahtelevat pelottomasti. Tieteellistä syytä moiseen ei ole vielä saatu selville, mutta sopulofina uskon pian ratkaisevani käytöksen laukaisevat mekanismit.
Kuten sanoin, asiaa on tutkittu paljon ja on saatu selville, että turistivaellukset tapahtuvat tietyssä rytmissä liittyen vuoden kiertokulkuun.
On syntynyt päätelmiä, joiden mukaan turistien määrä joillakin paikoilla kasvaa niin suureksi, ettei turistiyhteisölle riitä enää ravintoa. Loogisesti ajateltuna ne lähtevät etsimään parempia jäkälikköjä toisaalta. Totta kai sellainen vaellus on sitten hallitsematonta ja jonkin verran paniikinomaista, sanoisin tolvaamista.
On myös todettu, että turistivaelluksia aiheuttaa kaksi eri lajia.
Toisen aiheuttaa lajike, jota kutsutaan nimellä tunturituristit, toisen taas mäkituristit, tai toiselta nimeltä huvilaturistit.
Tämä on tämän hetken pääsuuntaus sopulofien keskuudessa.
Tähän on lisättävä että minä emeritussopulofi Pietro Papanasopuli uskon ratkaisseeni visaisen kysymyksen hallitsemattomista joukkovaelluksista omalla tavallani.
Jätän kuitenkin tämänkin kevyehkön sopulofiaan liittyvän tutkimuksen mielenne muhiin muhimaan. Otetaan se sopivana hetkenä esille ja tarkastellaan yhdessä mitä olette saaneet selville.
Otan nyt esille muutaman pienemmän, kaikille helpommin avautuvan sopulofisen kysymyssarjan: Mistä kuukkelit tulevat, mistä kalanpäät tulevat ja lopuksi perusteellinen kysymys.
Mistä tulevat tunkiot? Nuo kielevien kuukkeleiden, lentävien lennättimien, siivekkäiden satusirkuttajien ja rääkyvien radioiden elämän keskipisteet. Tarinoiden alkulähteet joiden äärellä nämä suloiset ystävämme viettävät suurimman osan elämäänsä, juoruillen, juoruillen, kalanpäitä etsien ja taas juoruillen.
Mistä siis tulevat tunkiot?
Nämä kysymykset ovat aina kiinnostaneet meitä sopuleita ja rakkaat siivekkäät ystävämme ovat itse varmaankin syyllisiä tuohon kiinnostukseen.
Heidän tunkioilla kuulemansa juorut, joita me sopulit aina innokkaina odotamme, ovat synnyttäneet sopuleille niin tutun käsitteen uutispuuro.
Uutispuuroa, tuota puurojen puuroa, haluaa aina vain lisää ja lisää, ja ystävämme kuukkelit tietävät sen varsin hyvin.
Onkin havaittu, että modernit tunkiot ovat erikoistumassa.
Toiselta tunkiolta kuulee hyviä ruokatarinoita ja joiltakin urheilu-uutisia tai jopa doping-löytöjä.
Suosituimpina ehkä kuitenkin ovat seurapiiritunkiot joiden reunoilla välähtelevät uutiset alueella liikkuvista kuuluisuuksista.
Tämä aihe on tietysti, kuten ymmärrätte liian laaja käsiteltäväksi ja vaatisi oman tutkimuksensa, joten keskitytään sopulofian peruskysymykseen. Mistä tunkiot tulevat?
Omissa tutkimuksissani, minä emeritussopulofi Pietro Papanasopuli olen todennut, että tunkiot syntyvät otolliselle maaperälle ja niiden kasvusto on jokaisella tunkiolla omanlaisensa.
Ei siis voi sanoa, että jokaisella tunkiolla kasvaisi samanlaisia kalanpäitä. Olen todennut useita eri lajikkeita jopa lähekkäin kasvaneissa tunkioissa.
Yhteenvetona totean, että tunkion synty ja kasvu ovat aina samoja kasvun lakeja noudattavia.
Ensin tulevat suuremmat rakennukset, joiden taakse kasvaa puinen kehä. Sen sisään alkaa kohota kumpu, johon varsin pian putkahtavat ensimmäiset kalanpäät. Silloin ystävämme kuukkelitkin yleensä jo havaitsevat tuoreen tunkioston ja ryhtyvät selvittämään onko se tavallinen perustunkio, ruokatunkio, urheilutunkio, lisäainetunkio vaiko peräti seurapiiritunkio.
Tunkioiden kasvualustoja ovat siis vesistöjen lähelle kohonneet rakennukset, joiden loiskasveja tunkiot selkeästi ovat. Niiden kasvuvoimaa kuvastaa se, että nopeasti kehikon reunalle kasvaneen tunkion viereen alkaa pian kasvaa uutta tunkiosukupolvea, johon jälleen pian nousevat ensimmäiset kalanpäät.
Tässä hieman perustyökaluja sopulofiasta.
Seuraavalla kerralla käymme läpi aiheen tunturituristit ja hallitsemattomat massavaellukset. Onko totta vai sopulilegendaa, että tunturituristien lauma vaelsi kerran suoraan kalliolta jäämereen?
Emeritussopulofi
Pietro Papanasopuli


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti